Historia

Pienenä jo omasin vilkkaan mielikuvituksen: leikkiessäni pienellä muovisella lelupuulla (mistä lie farmisetistä jäänyt yli) kuvittelin sen olevan Teräsmies. Varsinaisiin action figuureihin (ja ne ovat nimenomaan niitä, EIVÄT NUKKEJA, ANNE) kun ei äiteellä ollut varaa. Tapasin myös tuijottaa lelujani todella läheltä, kuin matkien syväterävyyttä ja tarkentaen sitten hahmon ohi. Sanomattakin selvää, mulla ei ollut paljoa kavereita.

Olin myös kova poika piirtämään ja keksimään tarinoita, tapa joka teinivuosina sitten muuntautui runoiksi ja lauluiksi ja nyt aikuisiällä ollaankin valokuvauksen piirissä sen suhteen.

Kuvia onkin tullut räpsittyä harrastusmielessä yli kymmenen vuotta ja omaa torveani sen kummemmin soittamatta, aika monen Facebook-profiilikuva on meikäläisen käsialaa! Sain myös juuri kuulla että tämä ei ole ehkä mainitsemisen arvoinen meriitti. Mutta valokuvaus on intohimoni!

Muistan kyllä välillä nauttia hetkistä ilman kameraakin, varsinkin silloin kun maisema on liian henkeäsalpaava tai kaunis valokuvattavaksi. Tulee hetkiä, jolloin kauneus ei vaan välity kuin niille, jotka ovat paikalla.

Aloitan myös 11.12 alan opiskelun Jyväskylän Aikuisopistossa (tulevassa Gradiassa), nyt jo! Tältä sivulta voitte seurata seikkailujani sen suhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s