Blogi

26. – 28.3.2018

Mä en tiedä, miksi en vienyt parempia kuvia näytille Puhetta Kuvasta-näyttelyyn. Ehkä mua jännitti, että jos näytän käteni nyt, ei enää parempaan pysty. Nyt onkin ollut kiirettä, monia videoita ja kuvauskeikkoja päällekäin. Ensi kertaan siis! Kevätkin tulee joskus kai.

Lue lisää 26. – 28.3.2018

14. -16.3.2018

Kolme viikkoa meni kuin etanan selässä ja täällä ollaan taas. Kuvallisen ilmaisun tehtäviä ei kuulunut, joten mentiin ilman. Myös kuvansyväämisen palauttaminen osoittautui turhaksi, kun opettaja heittäytyi kipeäksi eikä sijaisia ole ilmeisesti olemassa. Mutta tällä viikolla päästiin studioon! Se oli aivan älytöntä.   Perjantaina tulostimme kuvaussessioiden tuloksia ja suurin osa niistä oli meikäläisen naamasta. Ai että. […]

Lue lisää 14. -16.3.2018

12. – 16.2.2018

Kuvatulkintaa, graafista suunnittelua ja fotaria alkutekijöistä. Pitäisiköhän sitä tuntea olonsa sivistymättömäksi moukaksi, kun ei tiedä yhdenkään kuuluisan valokuvaajan nimeä? Ismo Hölttö kuka? Viime viikolla huomasin, että siinä missä on olemassa eritasoisia opiskelijoita, on myös todella eritasoisia opettajia. En tiedä onko kyse budjettileikkauksista vai mistä, mutta tuhatta ja sataa porhaltava opetus ei ole hyödyllinen kenellekään. Jos […]

Lue lisää 12. – 16.2.2018

Viikko 5

Aika tunneryöppyinen viikko. Oli kuvatulkintaa, salaman opettelua, pikkulauantaita muutaman luokkatoverin kanssa ja suurin stressin aiheuttaja: tehtävien palautus. Mä en jostain syystä saa kaikkea sitä kirjoitettua koneella tähän. Tuntuu että takki olisi tyhjä, vaikka suitsutusta sainkin. Kroppa ja mieli aivan poikki vaikka on ollut älyttömän mahtava koulun aloitus. Keskiviikkona kävimme kahveella ja se keskustelu…sen keskustelun kun […]

Lue lisää Viikko 5

15.-16.1.2018

Kaksi päivää koulua takana ja perusteet alkavat olla aikas hyvin läpikäytynä. Suurimman osan tietenkin jo tiesin, koska onhan tätä tullut harjoiteltua jo hyvä tovi, mutta uusiakin vinkkejä tuli! Ja ehkä salat tekniikan takaa myös aukenivat. Ja sain työkalulleni (höhö) uuden nimenkin: Yksisilmäinen peiliheijastuskamera. Suorastaan pyörähtää kieleltä. Aloin kirjaamaan myös hiukan visuaalisempia muistiinpanoja, koska halu opetella […]

Lue lisää 15.-16.1.2018

Joululoma ja pois toimistosta

Huomenna on viimeinen työpäiväni pariin vuoteen. Ajatus tuntuu lohdulliselta ja pelottavalta. Ajattelin viedä työkavereille kolme pulloa lisäksi perinteistä perjantaipulloarvontaa, jotta mahdollisimman moni saisi hyvän mielen. Lauantaina lähtee auto kohti pohjoista. Palaillaan.

Lue lisää Joululoma ja pois toimistosta

2. päivä

12.12.2017 opin ihan uuden sanan: arkkitehtoninen. arkkitehtoninen (38) (komparatiivi arkkitehtonisempi, superlatiivi arkkitehtonisin) (taivutus) arkkitehtuurin mukainen, arkkitehtuuriin liittyvä Tänään tehtiin mindmap. Siihen sai laittaa pieniä kuvia, mutta huomasin olevani ainoa, joka ne löysi. Olin myös kapinallinen ja lisäsin Kuvitus-puolelle luontokuvauksen, vaikka kuulemma vain yksi ihminen Suomessa tekee sillä rahaa. Saavatpa vielä nähdä!   Tänään satoi aivan […]

Lue lisää 2. päivä

1. päivä

11.12.2017 – Eka päivä! Penaali jäi ostamatta, mutta muistiinpanovälineet oli kuitenkin. Luokalla on 17 oppilasta, 14 naista ja lisäkseni kaksi miestä. Ikäjakauma 20-49. Lähiopetusta joka toinen viikko, parittomat viikot ja huomisen jälkeen homma jatkuu vasta 15.1.2018! Siellä on valokuvausstudio! Oikea studio! Tuskin maltan odottaa! Ruokailu on ilmaista ja se tapahtuu äärimmäisen tyylikkäässä Ramirent-barrakissa ulkosalla siihen […]

Lue lisää 1. päivä